Tupakointi aiheuttaa syöpää, mutta riskit alkavat vähitellen pienentyä tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Vaikutus on suurin, jos tupakoinnin lopettaa alle 50-vuotiaana.

Tiedot käyvät ilmi korealaistutkimuksesta, jossa yli 2 miljoonaa aikuista seurattiin keskimäärin 14 vuoden ajan. Tupakoinnista ja tupakoinnin lopettamisesta kysyttiin kahdesti seurannan aikana.

Tupakoivat sairastuivat syöpään selvästi muita todennäköisemmin, mutta riskit alkoivat pienentyä tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Kymmenen vuoden kohdalla luvuissa näkyi vähäinen nousu, mutta 15 vuotta lopettamisesta syöpäriski oli puolet pienempi kuin tupakointia jatkaneiden. Keuhkosyövän riski alkoi pienentyä noin kolme vuotta aikaisemmin.

Yhteys oli voimakkain, jos tupakoinnin lopetti alle 50-vuotiaana, mutta hyödyt olivat merkittäviä tämänkin jälkeen.

Korealaisten tulokset tukevat näyttöä tupakoinnin vaaroista ja osoittavat haittojen vähitellen poistuvan tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Hiljattain julkaistun toisen tutkimuksen perusteella riski menehtyä syöpään tai muihin tupakan aiheuttamiin sairauksiin alkaa sekin pienentyä noin 10 vuotta lopettamisesta, mutta savuttomien tasolle riski laskee vasta 20–30 vuodessa.

Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.

Suomalaisista 20–64-vuotiaista miehistä noin 12 prosenttia ja naisista 11 prosenttia tupakoi päivittäin

sv_SE
Din integritet

När du besöker vår sida kan vi lagra eller hämta information från din webbläsare, främst i form av cookies. Denna information används främst för analyser och för att få tjänsten att fungera som du förväntar dig. Vi respekterar din integritet och du kan välja vilka cookies du vill acceptera. Informationen identifierar dig vanligtvis inte direkt, men den kan ge en anpassad onlineupplevelse just för dig. Om du har besökt vår webbplats tidigare och accepterat användningen av cookies kan du alltid radera dem genom att gå till din webbläsares sekretessinställningar.