Mineraalisuola, jossa osa ruokasuolasta on korvattu kaliumilla, voi tuoreen tutkimuksen mukaan ehkäistä iäkkäiden verenpaineen kohoamista. Tämä onnistuu ilman, että verenpaine laskee haitallisen alhaiseksi.

Tiedot käyvät ilmi tutkimuksesta, jossa 600 vanhainkodissa asuvaa kiinalaista käytti kahden vuoden ajan joko tavallista suolaa tai mineraalisuolaa, jossa oli 62,5 % ruokasuolaa, 25 % kaliumia ja 12,5 % makuaineita.

Seurannan aikana mineraalisuolaa käyttäneistä 40 prosenttia harvempi sairastui korkeaan verenpaineeseen, tutkijat havaitsivat. Heidän verenpainelukemansa eivät laskeneet, mutta koska tavallista suolaa käyttäneiden lukemat nousivat, seurannan päättyessä mineraalisuolaryhmäläisten systoliset verenpaineet olivat keskimäärin 8 mmHg ja diastoliset verenpaineet 2 mmHg matalampia.

Tavallisen suolan korvaaminen mineraalisuolalla voi myös ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja, aivoverenkiertohäiriöitä ja niistä johtuvia kuolemia. Tulokset julkaistiin Journal of the American College of Cardiology -lehdessä.

Suomalaiset syövät suolaa kaksi kertaa enemmän kuin suositellaan. Suurin osa suolasta saadaan ravintolaruoasta ja tuotteista, joihin se on lisätty jo valmiiksi.

fi
Yksityisyytesi

Kun vierailet sivustollamme, voimme tallentaa tai hakea tietoja selaimestasi, pääsääntöisesti evästeiden muodossa. Näitä tietoja käytetään pääsääntöisesti analytiikassa ja saadaksemme palvelun toimimaan odottamallasi tavalla. Kunnioitamme yksityisyyttäsi, ja voit valita mitkä evästeet haluat hyväksyä. Tiedot eivät yleisesti tunnista sinua suoraan, mutta ne voivat tarjota juuri sinulle mukautetun verkkokokemuksen. Jos olet käynyt verkkosivustollamme aiemmin ja hyväksynyt evästeiden käytön, voit aina poistaa ne siirtymällä selaimesi yksityisyysasetuksiin.